sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

あつく、あつく、あつくたあちあがれ!

Kirjotan taas sori!

Eihän tässä oo ku pari päivää kulunu ku kirjotin mut haluun kirjottaa nyt täst viikonlopusta.

Lauantaina oli siis aikanen herätys klubia varten. Koululla harkat alkoi 7:30 ja jatkui aina sinne 17:30 asti. Ihan perus 10 tunnin treenit :-D Oli kyllä aika draamaa ja sun muuta turhauttavaa juttua täynnä, mullakin meni hermot siellä. mm. kun meidän oli tarkotus mennä kannustaa meijän kouluu baseball matsiin, mut sit ne oliki et joo ette te tuu, mut kaikki muut tyyliin menee. Ja ilmeeni kun tämän kuulin


Kotiin päästyäni olin niin väsyny, et vaan söin, menin suihkuun ja sit nukkumaan, koska taas sunnuntaina olisi aikainen herätys!

Elikkä tänään olin taas koululla 07:30 ja meil oli siinä puolentunnin harkat ennenku siirryttiin sit taas sinne konserttitalolle, missä me oltiin aikasemminkin. Kirjotin siitä aikoinaan postauksen, kun olin sillon siellä roudailee! Tällä kertaa pääsinkin lavalle wohoo! Mokasin kuitenkin, ihan odotettua, koska ei me harkattu ku pari päivää. ドンマイ!

Sit mun senpai tulikin kertomaan mulle ilo uutisen! Mun ei tarvinnu hoitaa loppupäivän roudauksia (lavalle kaman viemistä ja sun muuta.), koska ne löys jonkun joka suostu tekee sen mun puolesta, että mä pääsen kattoo baseballia!!!! Koska voitettiin lauantaina, niin tänään oli siis toinen matsi kanssa. Olinko edes innoissaniiiii! Ekaa kertaa elämässäni pääsis baseballia kattoon! Esityksen jälkeen sit lähettiin bussilla huristelemaan tunnin ajan kohti Shimonosekiä!

Myöhästyttiin pelin alusta, koska oli hirvee ruuhka. Sitten kaikki kaivo kännykät esiin ja katottiin sit kännykästä sitä:-D

Arvatkaa kuka unohti lataa kameran akun.....kännykkä on jees

Päästiin sit vähän ajan päästä perille ja sit vaa mentii nopeesti katsomoon, pistettiin kamat pystyyn ja alettiin kannustamaan!!! 


Kaikilla oli hienot hatut, koska kuuma oli! Helposti +35. Mullakin oli tollanen, onneks ei vaa tallennettu kameralle :D

Aluks näytti pahalta, toiset johti 2-0, mutta sitten tapahtui jotain, mitä mä en ihan seurannu ku keskityin nii kovasti opettelee niit fanihuutoi ja millon niitä kahta muovimegafonia hakataan aina missäkin biisissä. Edessä oli pari baseball klubilaista jotka ain näytti isoilla lapuilla mikä biisi soitetaan ja mikä on lyöjän nimi ja sit soitettiin ja laulettiin!


Loppujen lopuks voitettiin sit 2-4!! Oli kyl iha mahtavaa kaikin puolin, kädet vähän palo ja tuli hirvee rusketusraja toho puoleenväliin kättä, mut ei haittaa!! Pelin loputtua laulettiin koulun laulu ja sit pakattiin kamat ja takas bussiin kohti koulua. Siinä ku oltiin lähössä niin joku iha random tyttö kiitti mua ku tulin kannustaa niitten kaa :D ja muutenki kaikki näytti olevan yllättyneitä ku mä olin siellä!

Bussissa nukuttiin nokoset ja sit koululla oli vielä vähän harkkaamista ja sit joskus 16:45 maissa pääsin lähtemään kotiin.

Ja mun klubilla ois joku kisa 2.-4.8, jonka aikana ne yöpyy hotellissa niin en päässy, koska mun vaihtaribudjetti ei läheskään riitä moiseen. Tämä tarkoitti sitä, että mun loma alko nytten! Nää harkkaa nyt sitä seuraavaa kisaa varten niin mua ei siellä tarvita. Mut sitten kisan jälkeen meen taas:)

Nyt oon taas nii väsyny nii meen vaa suoraa tästä suihkuun ja nukkumaan. Nukun huomenna varmasti pitkään pitkästä aikaan <3

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Karaokea, purikuraa, kuumuutta ja koulua!

Oon ihan oottanut et pääsen kirjottaa viime viikonlopusta ja nyt sit lähtee!

Eli lauantaina lähettiin aamulla eka otoosanin kanssa 10 aamulla Shinyamaguchin asemalle sanomaan hyvästit Veronikalle, joka lähti kotiin kohti tsekkiä!



Vasemmalta siis Veronika, Shoko, Yoko (samassa koulussa mun kaa va viereisellä luokalla) ja nevermind me

Sinne meni kohti Tokiota!

Jatkoin sitten matkaani suoraan kohti Shinnanyota, joten sain ostaa mukaavan vähän päälle seitsemän euroa maksavan junalipun lähijunaan eh.


Matka kesti n. 40 minuuttia ja sitten asemalla olikin Nico jo vastassa! Käveltiin sitte niiden kämpille heittää mun kamat ja lähettiinki sitten samantien You Me Towniin. Ja mä varotan tästä lähtien nää kuvat menee vaa yhä naurettavimmiks ja mitä hirvittävimmiks, joten katso jos haluat :-D

Ekana käveltiin 100 yenin kauppaan ostamaan kaikki tarvittava meijän purikuraa varten. Sit tallustettiin Sinne peli mestoille!

Pelattiin varmaan tsiljoona kertaa mario karttia, koska Nico ei pystyny uskoo et se ain hävis mulle </3


Katsokaa mikä voittajan hymy!!! Oon oikeesti normaali.

"YOU DID IT!" & "I don't know, let's play AIR HOCKEY." normaali meininki taas :--) sori

Taidettiin sit pelaa yks rundi ilmakiekkoo ja sit mentii puriin. Ja mitäs me sieltä kaupasta napattiin mukaan? mm. Leluaseet, hopeet peruukit, saippuakuplia ja anime maskit. Älkää nyt järkyttykö näistä:-D





Sori toi mun vika omakuva on awkward...... Mut oli hauskaa! Otettiin enemmänki kuvii, mut yhest koneest sai ainoostaa infan kaut kuvat muut pitää jotenki hakee jostai linkin avul, saa nähä jos saan ne joskus nii laitan  ne sit joskus myöhemmin :D

Lähettiin sit syömään udonia! aaaa don donissa on iha parasta udonia!


herpderp

Ruuan jälkee kierrettiin muutamat kaupat viel läpi ja istahdettii sit käytävälle sohvalle ihmettelee maailman menoa, eli tuijottelee ihmisii vastaisessa rullaportaissa. Muutaman katto kyl hyvin pitkään.


Siellä ne menee.

Alunperin meijän piti mennä jo lauantaina karaokeen, mutta ei sitten jaksattu niin lykättiin sitä seuraavalle päivälle. Suunnattiin siis Nicon luokse takasin! Paluumatkalla alko sataa kaatamalla, eikä meillä ollu ku yks sateenvarjo:) mukavan märkiä oltiin ku päästiin takas! Perillä sit ajateltiin, että voitais leikkaa ne purikuvat nyt puoliks ja sitku yritin ettii niitä niin.............................

Olin heittäny ne vahingos roskiin.. hups.... oltiin iha AAAAAAAA ja oltiin jo lähössä käveleen takasin sinne (just suihkusta tulleena ja lökäreissä yms.) Mut sit Nicon host äiti tuli kotiin ja käytiin sit auton kanssa poimimassa ne sieltä heh. Ei mulle enää purikuvi kannettavaks :--D

Kotona sit taas syötiin ja sit koitettiin keksii jotain tekemistä vaikkei sitä oikeestaan ollukkaan...





Katottii sit loppuilta jotain poliisidraamaa japaniks dubattuna ennenku mentii nukkumaan.

Sunnuntaina suunnattiin aamupäivästä sitten karaokeen, ku se jäi lauantailta. 



Laulettii taas kaikkee ihan parasta, en ees muista mut aina Kanye westistä & Nicky minajista High school musicaliin :---D

bäkkärit <3





innostuin vähä laittaa britneyy....


Mentiin kotiin sitten siinä 4-5 maissa ja mentiin suoraan nukkuu päikkäreitä. 6 maissa herättiin, kun Nicon host sisko tuli sanoo et mennään johonki illalliselle tai jotain muuta:D Mentiin sit paikan päälle ja sit olin aik vähän porukkaa mut pari jotain korealaista ja sit japanilaisia. Istuttiin, juteltiin ja syötiin vaa. Jossain 8 maissa nää oli iha et lähetään karaokeen!!! Päädyttiin sit jonku 40 vuotiaan japanilaisen ja yhen korealaisen kaa nelistään karaokeen:-D Se oli iha eri paikka ku se mis käytii päiväl! Paljo isompi ja siel oli oikee drink bar <3  Mut oltii vaa tunti sit siel, mut oli iha kivaa! Sit kymmenen maissa kotiin ja sit tas hilluttii ja höpötettii Nicon huoneessa vaikka kuinka myöhään :D 

Keskellä yötä meillä tuli hirvee nälkä, joten mentiin keittiöön keksii jotain syötävää. Päätettiin sit tehä currya. Kaikki ei iha menny suunnitelman mukaan, joten meijän ruuasta tuli jotain riisi-nuudeli-currya. Oli aika kiinnostava! 

Maanantaina oli joku meripäivä = vapaata. Mentiin taas JÄLLEEN karaokeen, koska <3 Ennen sitä käytiin kuitenkin syömässä MOS burgerissa, joka on paras pikaruokala ikinä.........Oikeesti se oli paras hampurilainen mitä oon koskaa syöny.


KATSOKAA SITÄ

Sitten vuorossa taas karaokea! 


HSM <3333





Karaokesta lähin sitten suoraan kotiin:)

Tiistaina alkoi taas koulu! Heräsin joka päivä tällä viikolla taas 5:30 ollakseni aikasemmin koululla kuoroharkkoja varten. Olin koululla siinä 7:20 maissa 4 muun pojan ja yhen tytön kanssa jotka tulee mun kaa aina samalla junalla mun kanssa. Ollaan ain siel joku 20 minuuttia ennenku muut alkaa valuu luokkaan, nii yks aamu nauratti ku ne pojat alko kyselee kaikkee, "osaaksä uida?", "onks suomes uima-altait vai?" sitku vastasin tohon et on nii sit "MUT EIKS SIEL OO KYLMÄ!!" "joo, mut ne on sisällä...." "Ai, no sit." 

sit kans, "Mut eihä suomes oo kuoroi." joooooooooooo...ne muutki kyl naureskeli sille ku sanoin että kyllä on:-D OLETTE NIIN IHANIA HEI. 

Täs on muuten se meijän kuoro biisi, en tainnu linkkaa sitä aikasemmin!


Torstaina oli sit ekat karsinnat, joista meidän luokka pääsi jatkoon! Mikä tarkotti sit perjantaina uutta esiintymistä.

Eli tänään oli sit vika virallinen koulupäivä ja vika kuoroesitys! Aamulla taas aikaseen koululla, vikaa kertaa harkkaamassa! Aamulla meillä oli sitten kans puolen tunnin siivous, koska loma alkaa. Oltiin siinä sitten siivoomassa kotiluokkaa, kun yks mun luokkalainen poika tuli jotain kyselee et miks halusin sit tulla Japaniin ja jotain. Sit se tuli vähän ajan päästä pyytelee hirveesti anteeks ja kumarteli ja olin iha mitä mitä hä:D No se nyt oli vaa, et sille nyt vast selkis et oon vuoden vanhempi nii se pyyteli anteeks ettei puhunu mulle kohteliaammin:D 

Mentiin sitten lauleskelemaan ja oli aika puuduttavaa, ku oli sit 9 kuoroo (kolme joka vuosiluokalta). 2 Tuntia meni siinä kuoro jutuissa, eikä sit voitettu mitää, mut oli hauskaa :D Mun RO sit kuvas sen ja lupas antaa mulle sen DVD levyllä kesäloman jälkeen! Sitten toinen tunti meni puheissa ja muussa turhanpäiväsessä, taisin jopa vähän nukkua hups. Sitten takas kotiluokkaan, jossa sitten täyteltii jotain lappuja sun muita. Mulle sit selkis et kaappi pitää tyhjentää kokonaan, ja siellä oli mun kaikki kirjat ja talven liikkapukukin, ja ne kaikki piti sit raahata kotiin. Kirosin vähän, koska miten mä saan ne sieltä ku mun laukku on nyt jo täynnä:))) Tungin sit laukkun ihan täyteen, muovipussiin isoimmat kirjat liikkapuvun kaa ja muutama kirja viel obentopussiin:-D Ei ollu kiva niitä raahata kotiin, paino liikaa ja matkalla oli vielä rankkasade <3


Tähän loppuun vielä kaikkea turhaa! mm. meillä oli etiikan koe tunnilla ja kirjotin yhteen kohtaan vaan "en ymmärrä" ja sit veikkasin jotain O ja X juttui :DDD oikein meni hei !!!



Ja bongasin koululta 3. luokkalaisten jotai matikan tehtäviä......


Oonko mä ainoo joka ei ymmärrä???????


Käydäänkö meille edes pitkässä tälläsiä juttuja?:--D joku fiksu sieltä vastaa! Mulle nää nyt näyttää iha mahdottomilta vaan.

Tänään oli siis virallinen koulupäivä joo, mutta mullapa on klubia tästä päivästä lähtien joka päivä, johonkin elokuun astiin asti! Maanantaina luvassa 12:30 - 21:00 <3 

Lähenki tästä tekemään ittelleni leivän huomiseksi, koska pitää olla taas aikaseen koululla, just klubin takia :-)
Hyvästi hei!

perjantai 13. heinäkuuta 2012

postausta taas!

Ei oo tullu taas kirjotettuu vähää aikaan, ei oo jotenki vaa ollu inspistä kirjottaa, pahoittelen! Koitanki sit tässä muistella tapahtumia parhaani mukaan :-D

Käytiin tos pari viikkoo just sit kans okaasanin kanssa jossain kukkienasettelu hommassa ja sain sit tehä siel tälläsen!


Oli myös koeviikkokin tossa. Näiden koeviikko siis kestää 5 päivää ja näillä on 10 koetta. Eli jos joku nopee laski nii kaks koetta päivässä. Meillä oli kaks enkun koetta, mut muut olin sin kirjastossa niinkuin aikasemminkin.

Näätte tossa oikeella kans mun luokkakuvan heh

Yks yö oli muuten ihan järjetön myrsky! heräsin joskus 3:45 ku ulkona sato _kaatamalla_ ja ukkonenki kuullosti iha räjähdyksiltä. 

Viime sunnuntaina oli Veronikan ja Myrithen bai bai partyt, koska ne lähtee huomenna jo! Mentii eka sinne AFS eventtiin, josta jatkettiin sit porukalla karaokeen!


Oltiin sit saavuttu vähä ajoissa, nii otettii kuvia sit nicon kännykällä, tuli oikein hienoja voin sanoa!


Sit muutki tuli ja mentii sinne huoneeseen sit lauleskelemaan! 


mitas siellä etitään...


Joo tosiaan siis, kun muut lauleskeli japanilaisia lauluja, mehän otettiin vedettiin Nicon kanssa sit mm. LMFAO:ta, Kanyee, Spice girlsejä, owl cityy, jne. :-D Sitku Veronika ja Myrithe laulo My heart will go on, me räpättiin se ja käännettiin sanat japaniks. Kuvasin tän viel videollekkin, mut turha toivo et laitan:-D ihan hävettää!

Maanantaina oli muuten taas kokeita, vaikka niiden piti loppua jo lauantaina. Syy oli koska koeviikolla oli yhtenä päivänä ihan järjetön sade ja myrsky niin kokeet peruutettiin ja siirrettiin maanantaille. 

Tiistaina oli mukava lähes 12 h koulupäivä <3 oli aikanen herätys, sillä aamulla alkaen 7:45 oli kuoroharkat ens viikon kisaa varten! Eli taas tällänen koulun kisa, johon tällä kertaa osallistuu kaikki luokat. Jouduin ottamaan aikasemman junan, joka lähti sitten 6:37. Herätys 5:30 <3 Koululla olin 7:20 eikä ketään ollut tullu vielä:-D Klubitkin kesti normaalia pidempään, joten pääsin lähtemään kotiin vasta seittemän maissa. 

Keskiviikkona oli kokeita TAAS. Mut nää ei ollu koulun omia, vaan jotain muita. Olin sitten koko koulupäivän kirjastossa aina 8:30-15:25. Ruokkiksella kävion luokassa syömässä, koska kirjastossa se on kielletty :-D

Torstaina koulussa välkällä, jotenki luokan tytöt oli kaikki tyyliin siellä edessä ja sitten yks poika meni hakemaan edestä jotain papreia. Sit sen kaverit oli siin mun pulpetin lähel takan, ja yks niist tokas mulle sitku se jätkä oli siel edes et "this is harem!" ja repesin nii lujaa et ei oo totta :---D Sitku se tuli takas nii toine sano (Noora tää on se sun muumijätkäs) et "he is hentai(=pervo)." ja sain hyvät naurut taas.

Kirjastossa löysin liisa ihmemaassa englanniks! ja ehinki lukea sen jo siellä!


Bongasin myös muutaman "lyhyen" sanakirjan jep....


Ja sitten tullaankin jo tähän päivään melkeempä. Tähän väliin kuva spämmäys tän päivän ruokkiksesta, ku jotain pelleiltiin kavereiden kaa kännyköiden kaa :-D








ei YOLO vaan YOLT (ja tää on siis kirja)
Ajattelin ihan koska täs postauksessa ei oo mitään muuta kiinnostavaa niin laittaa tähän jonkunlaisen "normaalipäivän aikataulun" oikee tarkkaan:-D

06:20 - Herätyskello soi, mut pistän torkulle ja nousen puolen maissa syömään aamupalaa.
06:45 - Kaks paahtoleipää ja kaakao syötynä, suuntaan takaisin huoneeseen laittautumaan
~07:10~ - Takaisin alas laittamaan obentoboksi kasaan ja pesemään hampaat.
07:18 - Lähen kävelemään kohti asemaa!
07:28 - Juna tulee Kamigoun asemalle ja jatkaa kohti Yamaguchia
~07:49~ - Saavun vihdoin Yamaguchiin ja jatkaisin matkaani pyörällä, mutta se on tällä hetkellä rikki, joten saan tyytyä kävelemään.
08:10 - Saavun koululle ja suuntaan suoraan kotiluokkaan, jossa sitten juttelen muille tai täytän sitä "Kuinka paljon opiskelit tiettyä ainetta kotona eilen" lappua tai muita mitä siinä pulpetilla on esim. Enkun harjotuksia nimellä "Morning english"
08:30 - Alkaa niin sanottu Short homeroom Eli kestää kymmenisen minuuttia, missä opettaja kertoo sitten jos on jotain erikoista tai muuten vaan jotain tärkeitä ilmotuksia. 
08:45 - Alkaa ensimmäinen tunti, ja tunnit kestää 65 minuuttia, joten aikataulu menee seuraavasti:

08:45 - 09:50 1. tunti
10:00 - 11:05 2. tunti
11:15 - 12:20 3. tunti
12:20 - 13:05 Ruokailu
13:05 - 14:10 4. tunti
14:20 - 15:25 5. tunti

15:25 -> Eteenpäin alkaa koulun siivous. 
~15:50~ - Klubit alkaa!
~18:30~ - Pääsen lähtemään kotia kohti!
18:55 - Juna lähtee Yamaguchista
~19:15~ Saavun omalle asemalleni, josta sitten kävelen kotiin
~19:25~ Pääsen sitten kotiin, ja vaihdan samantien vaatteet ja pesen obentoboksin. Jos host vanhemmat ei oo tullu vielä kotiin, niin oottelen et ne tulee ja sit autan ruuanlaitossa sun muussa. Iltakin menee siinä sit olohuoneessa istuessa ja ennen nukkumaan menoa sit vaan suihkuun ja nukkumaan :-D

JOO OLI HUONO POSTAUS:( mut huomenna meen Nicon kaa purikuraan ja karaokeen, ja sit oon niiden luona yötä maanantaihin asti ku on vapaapäivä! Ja purikuras meil on missiona ottaa naurettavimmat purit, et lupaan et niist tulee ihan mahtavia, meil on jo hienot suunnitelmat ;D

Nyt heihei, pitää auttaa ruuanlaitossa sun muussa!:-D